Ipanaisen tarina

Perustimme marraskuussa 2014 Ipanaisen Helsinkiin, koska halusimme luoda lapsiperheille rennon kohteen, jossa voi tehdä arkea helpottavia hankintoja ja hengähtää hetken. Ajatuksissamme oli paikka, minne kuka tahansa voi tulla omana itsenään ja missä henkilökunta auttaa kaikissa mahdollisissa kysymyksissä. Kierrätetyt tuotteet ovat olleet alusta saakka meillä myynnissä kirpparilla uusien tuotteiden rinnalla, sillä uskomme, ettei vastuullinen lapsiperheiden kulutus voi perustua pelkkien uusien tuotteiden hankinnan varaan.



Kaksi äitiyrittäjää yhdisti voimansa

Ipanaisen tarinassa yhdistyy juuri sopiva määrä sattumaa, yhteiseksi todettuja unelmia, ystävyyttä, rohkeutta ja halua tehdä jotain ihan uutta ja ihanaa. Alkujaan Ipanainen syntyi joensuulaisen Annin kotikonttorilla, kotiäitivuosien aikaansaannoksena. Anni aloitti Ipanaisen verkkokauppana vuonna 2009. Helsinkiläinen Anu taas oli kouluttautunut kantoliinaohjaajaksi omien kotiäitivuosiensa aikana ja perustanut kantamisen opastusta ja kursseja tarjoavan Kantaen-yrityksen, vaikka työ koulutusasiantuntijana aikuiskoulutusmaailmassa oli vielä päätyönä.

Vuonna 2014 Anu ja Anni aloittivat yhteistyön aluksi yhteisellä osastolla Lapsimessuilla. Tapahtumarikkaan vuoden päätteeksi he huomasivat tulevansa niin hyvin juttuun, että puolihuolimattomasti heitetystä vitsistä lähtenyt ajatus ikiomasta myymälästä toteutui nopeammin kuin kumpikaan olisi sitä ikinä uskonut.


Anni Almqvist ja Anu Mäkinen ovat Ipanaisen omistajat.

– Olemme molemmat toiminnan naisia ja sanomme elämässä enemmän asioille kyllä kuin ei. Innostumme helposti, muttemme jää pelkästään haaveilemaan, vaan meillä molemmilla on tapa tarttua asioihin ja saada ideat muuttumaan käytännön toiminnaksi. Kun kaikki palaset loksahtivat kohdalleen Ipanaisen myymälän kohdalla, emme jääneet epäröimään täysipäiväiseksi yrittäjäksi heittäytymistä, vaan alle kuukaudessa olimme hankkineet liiketilan, laatineet laskelmat ja liiketoimintasuunnitelman sekä hakeneet starttirahaa. Vaikka alku oli rankka, uskoimme alusta asti täysin liikeideaamme. Ilman toisiamme emme olisi varmasti ikinä pystyneet tätä haavetta toteuttamaan.

Missiomme on olla iloksi ja avuksi siinä välillä rankassa elämänvaiheessa, kun lapset ovat pieniä.

Marraskuussa 2014 Näkinkujalle avattu sympaattinen myymälämme oli jo ensimmäisistä hetkistä alkaen meille hieman ahdas, sillä asiakkaat löysivät meille alusta asti sankoin joukoin. Tuntui, että tällaiselle paikalle oli todella ollut tilausta! Vuoden 2017 keväällä pääsimme muuttamaan nykyiseen liiketilaamme Siltasaarenkadulle.

Nämä säännöt ripustettiin kivijalkaliikkeemme seinälle avajaispäivänä 29.11.2014. Säännöistä on mukailtu myöhemmin suositut sääntökortit perheelle, äidille, isälle ja vauvalle.

Kiviljalkamme on olohuone keskellä kaupunkia

Kivijalkaliikkeemme on ollut alusta alkaen yhtä aikaa lastentarvikkeiden myymälä, lastenvaatteiden kirppari sekä kantovälineiden erikoisliike. Ennen kaikkea haluamme olla ystävällistä palvelua tarjoava hengähdyspaikka vanhemmille. Lisäksi toimimme verkkokauppana koko Suomen alueella.

Olemme Ipanaisella kaikki vanhempia itsekin ja tiedämme, millaista arki pienten lasten kanssa on.

– Joskus kaipaa ihan vaan paikkaa minne voi lähteä, jos seinät tuntuvat kaatuvan päälle. Halusimme luoda perheille yhteisöllisen paikan, hyvän fiiliksen olohuoneen, jonne on helppoa piipahtaa. Toivomme, että tämä voi olla kuin koti keskellä kaupunkia. Meiltä löytyy oleskelunurkkaus, jossa kuka tahansa saa keittää pannullisen kahvia tai teetä, lämmittää omia eväitä mikrossa tai istua alas hetkeksi hengähtämään. Hoitopisteessämme voi käväistä vaikka vaan vaihtamassa vaipan, jos kriisi iskee kesken leikkipuistoreissun. Lapsille löytyy tietenkin leikkipaikka, ja pidämmekin lapsia meidän tärkeimpinä asiakkainamme. Jos lapsilla on mukavaa, vanhemmatkin saavat viettää pienen hetken ostosten parissa. Meillä ei tarvitse pelätä lasten ilonkiljahdusten tai itkujen häiritsevän. Lapset saavat näkyä ja kuulua Ipanaisella.


Myymme vain tuotteita, joita voisimme itse käyttää

Meille jokainen asiakas on tärkeä, ja haluamme auttaa perheitä voimaan paremmin. Autamme mielellämme kaikissa kysymyksissä ja juuri omaan perheeseen sopivien tuotteiden valinnassa. Ymmärrämme perhearjen ilot ja murheet. Valitsemme myyntiin vain tuotteita, joihin itse uskomme ja joita voisimme itse hyvillä mielin käyttää.

Haluamme myydä kestäviä tuotteita, joiden elämä ei pääty liian nopeasti, vaan joilla on mahdollisuus kiertää lapselta ja perheeltä toiselle.

– Pyrimme valitsemaan myyntiin tuotteita, jotka jollain tapaa helpottavat lapsiperheiden arkea ja tuovat siihen iloa. Myymme esimerkiksi ruokailuun ja vauvanhoitoon liittyviä tuotteita. Olemme erikoistuneet kantovälineisiin ja kantovälineet myymme aina kädestä pitäen opastuksen kera. Kaikki meiltä löytyvät tuotteet ovat peräisin vastuullisilta valmistajilta. 

Myymälän yhteydestä löytyvä kirpparimme toimii ”täyden palvelun” periaatteella. Tavoitteena on ollut hioa kirpparista sekä ostajalle että myyjälle mahdollisimman vaivaton ja mukava vaihtoehto tavaroiden kierrättämiseen. Tavoitteemme on, että kierrättäminen olisi todellinen vaihtoehto uusien tuotteiden ostamiselle. 

Ensimmäiset vuodet yrityksemme toimi puoliksi Enosta käsin, mutta nykyään kaikki yrityksemme toiminnot ovat saman katon alla Siltasaarenkadulla. Myös verkkokaupan lähetykset pakataan ja lähetetään takahuoneestamme käsin.